leenanlukupiiri lukupiiri, joka lukee naisten kirjoittamia kirjoja

14.8.2017

Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Filed under: Yleinen — leenanlukupiiri @ 17:52

 

Muutaman vuoden takainen Maggie O’Farrellin Varoitus tukalasta helteestä otettiin lukupiirin kesälukemiseksi erityistoivomuksella, että nimi osoittautuisi enteelliseksi. Näin ei käynyt, mutta kirjan lukeminen toki maistui viileämmässä ja sateisemmassakin säässä.

Kirja sijoittuu Lontooseen vuoden 1976 pitkään jatkuneeseen hellekauteen. Lontoossa säädetään tuolloin erityinen kuivuuslaki, joka säätelee veden käyttöä. Kirjan alkuperäinen nimi Instructions for a Heathwave viittaa noihin säädöksiin. Kirja kertoo irlantilaistaustaisesta Riordanin perheestä. Alkuasetelmassa perheen isä Robert kertoo aamulla vaimolleen Grettalle käyvänsä ostamassa sanomalehden ja katoaa tälle reissulleen. Perheen kolme lasta ovat aikuisia ja kamppailevat omissa elämissään omien ongelmiensa kanssa. Robertin katoaminen tuo lapset takaisin kotiin saman katon alle. Alkaa tarina, jonka kuluessa paljastuu erilaisia perheen salaisuuksia.

Lukupiiriläiset arvioivat kirjan helposti lähestyttäväksi ja kiehtovaksi tarinaksi, jossa oli käänteitä sopivasti. Piiriläiset kiittivät kirjan kuvauksia perhee jäsenten rooleista ja oletuksista, joita he olivat tehneet toisistaan. Perhe-elämän kuvaus oli hienosti erittelevää, sisarusten ja avioparien suhteiden laatu välittyi loistavasti. Myös se piirre, että kaikesta on aina vähintään kaksi eri tarinaa. (Osan mielestä tarina jäi ehkä hiukan amerikkalaiseksi elokuvamaiseksi kuvaukseksi.) Piiriläiset kokivat, että Grettan tarinassa välittyi hyvin raskaus siitä salaisuudesta, jota hän kantoi mukanaan. Tarina kertoo myös sen, miten perheen salaisuudet ja perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle, erityisesti Monican tarinassa. Uusperheen kuvaus koettiin painajaismaiseksi. Yksi kirjan teemoista olikin se, mikä mytty piiloteltavista asioista perheessä syntyy. Ja toinen ehkä se, miten väärinkäsityksiä syntyy ja miten ne jäävät pysymään.

Kirja kertoo hienosti myös irlantilaisten ja katolisen kulttuurin asemasta Englannissa. Uskonto oli kirjassa vahvasti läsnä, vaikkakaan ei keskustelunaiheena. Lukupiiriläisiä ihmetytti esimerkiksi se, miksi perheen pojan valintoihin uskonto vaikutti niin voimakkaasti ja yksioikoisesti.

Kritiikkiä kirja sai lopusta. Loppu koettiin liian paljastavaksi ja kiiltokuvamaiseksi jokseenkin kaikkien ongelmien ratketessa. Piiriläisten mielestä kirja olisi ehkä pitänyt lopettaa 50 sivua aiemmin ja jättää tulevaisuutta enemmän auki.

Kirja saa lukupiiriläisiltä arvosanaksi 8.

Elokuun lukupiirissä käsitellään Katherine Boon kirja Kätkössä kauniin ikuisen. WSOY 2012.

Ei kommentteja »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress