leenanlukupiiri lukupiiri, joka lukee naisten kirjoittamia kirjoja

20.2.2017

Anni Kytömäki: Kultarinta

Filed under: Yleinen — leenanlukupiiri @ 20:45

Leenanlukupiiri on kokoontunut tähän mennessä vuoden ajan ja tästä eteenpäin lukupiirin arvioit kirjoista julkaistaan tässä blogissa. Tähän mennessä olemme lukeneet pelkästään naiskirjailijoiden teoksia eri maanosista. Luemme pääasiassa kirjoja jo muutaman vuoden takaa, että kirjat olisi saatavissa myös kirjastosta eikä kaikkia tarvitsisi ostaa. Tällä kertaa arvioitavana on Finlandia-ehdokas vuodelta 2014.

Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus, 644s.) kertoo isän, pojan ja pojantyttären tarinan luonnon kuvaamiseen keskittyvällä ja historian kulkuja valottavalla hitaalla tyylillä. Sivumäärältään kirja on järkäle ja se kertookin tarinansa varsin yksityiskohtaisesti ja viipyillen. Tekstissä voi lukiessaan pysähdellä ja nautiskella. Monet käytetyt kuvailevat ilmaukset oikein vaativat makustelua ja aikaa. Kirja ei siis ole mikään parin illan pikalukuun soveltuva opus.

Kuvaileva, hidas kirjoitustyyli sai esimerkiksi tällaisia arvioita: ihana kieli, metsän levollisuus välittyi, ansioitunut kerrontatapa. Yksi piiriläinen halusi nostaa kirjasta lauseen: ”Kevät oli vasta uppoamassa kesään”. Tällaisia lukijalle nautinnollisia kielikuvia riitti kirjassa monia. Toisaalta osa piiriläisistä koki, että kuvausta oli ehkä vähän liikaakin, jolloin lukeminen alkoi jo tuntua suorittamiselta.

Kirjan alussa kronologiaa rikotaan aloittamalla vuodesta 1919, kun Erik palaa lapsuutensa Aspholmin kartanoon. Tarina palaa sitten Erikin lapsuuteen ja jatkaa Erikin tyttären Mallan aikuistumiseen saakka. Historian suuria käänteitä kuten Suomen itsenäistyminen ja sisällissota tulevat esille karuine yksityiskohtineen. Historian faktojen rinnalla kulkee mytologinen näkökulma metsän ja erityisesti karhun ominaisuuksista. Aikalaiskuvausta pidettiin erittäin ansiokkaana. Osa koki kirjan tapahtumat raskaina murheesta toiseen siirtymisinä, osa lähinnä historiallisten tosiasioiden esittämisenä. Piirimme on erityisen kiinnostunut siitä, miten kirjoissa kuvataan naiskohtaloita. Kultarinnan naisissa on voimaa ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä.

Lukupiiri arvostelee kirjat kouluarvosanoin. Tämä kirja sai yksimielisesti arvosanan 9.

Maaliskuun lukupiirissä käsiteltävänä Amy Tanin kirja Rouva Chenin henki (WSOY, 450 s.).

 

Uusi kirjablogi avautuu!

Filed under: Yleinen — leenanlukupiiri @ 19:41

Tervetuloa leenanlukupiirin blogisivulle. Lukupiiri on kokoontunut tähän mennessä vuoden ajan. Tästä eteenpäin piirissä käsitellyistä kirjoista kirjoitetaan tänne blogiin. Olemme lukeneet ainoastaan naiskirjailijoiden teoksia eri maanosista ja jatkamme toistaiseksi tällä systeemillä.

Leenanlukupiirissä kirjoja lukevat, niistä keskustelevat ja niitä arvioivat (aakkosjärjestyksessä) Irene, Hanna, Karin, Kati, Leena, Minna-Kaarina ja Tuula.

Jokaisen kirjoituksen perässä on seuraavaksi luettava kirja. Tervetuloa mukaan lukemaan!

Leena

Powered by WordPress