leenanlukupiiri lukupiiri, joka lukee naisten kirjoittamia kirjoja

11.12.2017

Nancy Huston: Syntymämerkki

Filed under: Yleinen — leenanlukupiiri @ 18:31

Nancy Hustonin Syntymämerkki (Gummerus, suom. Annikki Suni), kertoo neljän sukupolven tarinan neljän 6-vuotiaan lapsen silmin. Tarina alkaa Yhdysvalloista vuonna 2004 ja kertoo ensin 6-vuotiaan Solin tarinan. Solin ylisuojeleva äiti varjelee tätä kaikelta, mutta vanhempien tietämättä Sol lataa netistä pornoa ja kidutuskuvia Persianlahden sodasta, ja toivoo että hänen isästään tulisi kuuluisa sotasankari. Seuraavaksi tarina hyppää vuoteen 1982 ja puheenvuoron saa Solin isä Randall. Randall käy juutalaista koulua Israelissa ja rakastuu palestiinalaistyttöön, joka on muslimi. Randallin vanhemmat tappelevat politiikasta, mutta Randallin on itse vaikea ymmärtää maassa vellovaa tilannetta. Seuraavana on vuorossa Randallin äiti Sadie ja vuosi 1962. Sadie asuu ankarien isovanhempien luona, samalla kun hänen äitinsä tekee uraa laulajana. Lopulta äänen saa Kristina, Erra ja tuolloin eletään natsi-Saksassa vuosia 1944-1945. Suvun salaisuudet alkavat hahmottua ja tarina muodostuu kokonaiseksi.

Tarinan rakenne on nerokas. Vaikka kaikki lapset vaikuttavat 6-vuotiaiksi aika tavalla varhaiskypsiltä, neidän kuvaamisensa on moniuloitteista ja lämmintä. Kustantajan kuvauksessa sanotaan, että ”…halu rutistaa nuo neljä lasta syliinsä on hetkittäin vastustamaton”. Kuvauksen voin hyvin allekirjoittaa.

Lukupiiriläisten kommentit kirjasta olivat pääosin hyvin positiivisia. Kirja koettiin äärettömän kiehtovana, koskettavana ja hyvin merkittävänä. Tarinan rakenne sai paljon suitsutusta ja lähes kaikki olivat selanneet kirjan uudestaan luettuaan sen ensin kerran läpi, sillä kirjan loppu ei ole arvattavissa ja osa tarinasta selviää vasta aivan lopussa. Yhden lukupiiriläisen kokemus oli osin negatiivinen. Hänestä tuntui, että näin esitettyyn tarinaan ei oikein päässyt mukaan, henkilöitten historiassa ei oikein pysynyt mukana ja historian esittämisen hän koki jotenkin alleviivaavana.

Lukupiirissä oli läsnä 5 henkilöä ja kirja sai arvosanat: 8,5, 9,5, 9,5, ja 10. (Yhdellä piiriläisistä kirja oli vielä kesken, joten hän ei halunnut antaa arviointia.)

Tammikuun kokoontumiseen luettava kirja on Arundhati Royn Joutavuuksien jumala. (Otava, suom. Hanna Tarkka).

Ei kommentteja »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress